|
KERHON TULEVAISUUS KATKOLLA??? |
Tänä vuonna emme tule lähettämään jäsenille laskuja tai ottamaan jäseniä vastaan. Koska vuoden ollessa näin pitkällä koemme että se ei olisi oikein jäseniämme kohtaan. Syy miksi tähän tilanteeseen ollaan tultu on yksiselitteisesti aktiivihenkilöiden puute. Nykyisessä tilanteessa muutama henkilö on hoitanut melkein koko toiminnan ja nyt kun näillä muutamillakin henkilöillä on henkilökohtaiset menot vieneet kaiken ajan niin että kerho toiminta on jäänyt vähäiseksi. Kerhon toiminta on muutenkin ”polkenut paikallaan” vuosia ja olisi aika miettiä mitä tulisi tehdä?
Nyt päätimme puhaltaa ”pelin poikki” ja herättää keskustelua mitä teemme tulevaisuuden kanssa?
Mikäli haluatte kerhotoiminnan jatkuvan niin tarvitsemme uusia aktiiveja mukaan. Näin saisimme hommat jaettua tasaisesti ja kukaan ei hukkuisi tehtäviinsä ei kokisi tätä pakkotyönä. Syksyn aikana toivomme saavan vastauksia sivujemme käyttäjiltä tai jäseniltä. Mikäli Tammikuun 2012 mennessä emme ole saaneet ratkaistua näitä asioita, niin harkinnassamme on kerho toiminnan lopettaminen.
Olemme sitoutuneet jatkamaan kerhon toimintaa ainakin tämän syksyn, niin että saamme selvitettyä onko ihmisillä vielä kiinnostusta jatkaa kerhon toimintaa. Kerho toiminnasta kiinnostuneet voivat suoraan ottaa yhteyttä osoitteeseen aki.riikonen[at]fordclub.fi tai rune.latvala[at]fordclub.fi. Keskustelua kerhon tulevaisuudesta voi tehdä KERHON TULEVAISUUS keskustelualueella ( viewtopic.php?f=30&t=33961 ). Tulemme seuraamaan keskustelua syksyn aikana ja ilmoittelemaan miten aktiivien hankinta ja toiminnan ajaminen edistyy.
Toivomme kaikkien ymmärtävän että tämä on viimeinen ”hätä huuto” ennen lopullista päätöstä.
Terveisin: Aki Riikonen Puheenjohtaja
Rune Latvala Varapuheenjohtaja |
|
|